Pojat

Taitoluistelu on oivallinen lajivalinta pojalle

Luistelu on jokaisen suomalaisen perustaito, joka kehittää muun muassa koordinaatiota, voimaa ja tasapainoa. Taitoluistelun harrastajat oppivat usein myös musikaalisiksi, ilmaisukykyisiksi ja hyviksi keskittyjiksi. Monista lajissa opituista taidoista on hyötyä paitsi urheiluharrastuksessa, myös opinnoissa ja myöhemmin työelämässä.

Sopiva ikä taitoluistelun aloittamiselle on yksilöllistä. Monesti luistelukoulussa aloittava lapsi on iältään 3–5-vuotias, mutta myöhemminkin voi aloittaa. Lajin harrastajille edistymisen mittaaminen on selkeää ja siksi palkitsevaa.

On totta, että lajissa on vielä toistaiseksi enemmän mukana tyttöjä kuin poikia, mutta se sopii kuitenkin mainiosti harrastukseksi molemmille. Luistelemisesta innostuneet pojat nauttivat usein terän varassa temppuilemisesta ja itsensä haastamisesta. Taitojen karttuessa pojat nauttivat usein myös hyppyjen tekemisestä kovasta vauhdista. Yksi lajin hienouksista on lisäksi mahdollisuus ilmaista itseään musiikin tahdissa.

Tutustu poikien valtakunnalliseen aamutreeniin!

Huimapäistä asennetta ja kikkoja lätkäuralle

Huipputasolla miesten hyppyrepertuaariin voivat kuulua erilaiset neloishypyt; ilman huimapäistä asennetta ja ponnistusvoimaa eivät temput onnistu. Taitoluistelua voikin jossain mielessä verrata esimerkiksi lumilautailuun tai mäkihyppyyn. Hyvää kuntoa vaaditaan myös. Neljän minuutin vapaaohjelma on taideteos, joka hapottaa mestariluistelijoitakin. Joku on joskus rinnastanut taitoluistelun vapaaohjelman 3000 metrin estejuoksun rasitukseen.

Taitoluistelun luistelukouluun ovat tervetulleita myös jääkiekkoilijan alut, jotka haluavat oppia monipuolisen luistelutaidon pienestä pitäen. Monet huippujääkiekkoilijat ovatkin aloittaneet luistelu-uransa taitoluistelun luistelukoulusta. Nykyisin on useimmin sääntö kuin poikkeus, että jääkiekkojoukkueet käyttävät taitoluisteluvalmennusta hyväkseen opetellessaan kaariluistelun saloja ja terillä kikkailua.

Toivotamme kaikki luistelemisesta kiinnostuneet pojat ja tytöt mukaan elämyksellisen harrastuksen pariin!

Löydät paikkakuntasi lähimmän taitoluisteluseuran täältä.

Suomessa taitoluistelua harrastaa vuosittain reilu 13 000 innokasta liikkujaa, joista nuorimmat ovat muutaman vuoden ikäisiä ja iäkkäimmät lähes 80-vuotiaita.